Vastamäessä

"Vielä minä perkeleeni kesytän"

Tällä viikolla oon joutunu tekemisiin omien heikkouksieni kanssa. Jotenkin ne on iskeytyny vasten kasvoja jo heti maanantaista lähtien.

Haba

Maanantaisin meillä on aikidoa. Tykkään siitä, koska se haastaa tosi paljon fyysisesti ja mielellään tekee sen, mitä käsketään. Haluisin tosi paljon personal trainerin ohjaukseen (mut se on kallista!), koska se haastas tekemään ja ylittämään omia rajoja. Itekseen tehhessä tekniikka voiki olla väärä ja se johtaa onnistuneen suorituksen sijaan onnettomuuksiin.

Tunnilla ollessa ohjaaja huutelee erilaisia tehtäviä, mitä tehdään. Näyttäen toki ite ensin esimerkkiä. Tää oli toinen kerta aikidoa ja ensimmäisen kerran jouduin henkilökohtaisen haasteen eteen: käsilihasten käyttö. Mie en saa vedettyy yhtään leukaa, en pysty punnertamaan jne. Miun käsilihakset on toisin sanoen suhteellisen voimattomat. Monet harjotteet perustuu oikeeseen tekniikkaan, ei niinkään lihasten voimaan, mutta mikään tekniikka ei voimien käytöltä pelasta, jos täytyy kannatella omaa kroppaa vaikka käsien ja jalkojen varassa.

Ensimmäisessä haastavassa harjotteessa piti liikkuu pelkästään käsien ja jalkojen avulla mahollisimman lähellä lattiaa. Yritin tehä parhaani, mutta olin todella vihanen itelleni, koska en pystyny parempaan. Ajattelin kuitenki, että teen tän nyt niin hyvin ku pystyn, enkä valita. Kyyneleet kihos silmiin, koska koin epäonnistuneeni, mut pidin itteni kasassa.

Seuraava harjote nosti pulssia pelkästä ajatuksesta: seuraavaks joutuu punnertamaan. Vuorotellen parin kanssa nostellaan toisiamme ilmaan niin, että päälimmäinen punnertaa ittensä ylös ja alimmainen nostaa jalat samaan tasoon. Mie en jaksanu nostaa itteeni, saati parin jalkoja. Aloin raivostuu omasta heikkoudestani. En voinu sietää epäonnistumistani.

Aattelin, et tää on nyt tässä, mut olin NIIN väärässä. Viimesessä harjotteessa joutu konttaamaan niin, että pari oli koko painollaan konttaajan päällä. Kun miun vuoro tuli kontata, en meinannu päästä eteenpäin. Ohjaaja kehotti menemään nopeemmin ja etenemään ja oikeesti yritin ja yritin. En meinannu liikkuu metriikään ja kyyneleet kihos silmiin ja puhuessa ääni paksuuntu. Oli hankaluuksia pitää itteensä kasassa. Pääsin kuitenki tatamin päähän ja olin ilonen siitä ja sain kannustuksia. Mut silti olin vihanen, etten pystyny parempaan: mieli ois tahtonu, mutta kropan kuntoisuus tuli vastaan. Sain pidettyy muutamia kyyneleitä lukuun ottamatta itteni kasassa. Ranteet oli kyllä kipeet harjottelun jälkeen.

Taipuvaisuuteni sivusta...

...ja edestä.

Toinen henkilökohtanen akilleen jänteeni on ollu tuo vuorosanojen opettelu. Mie oon aina lykänny sitä mahollisimman paljon, tyyliin viime tippaan. Ei siitä oo kenellekkään hyötyä, mut jotenki tuntuu, että mie en osaa ja sitte on ennemmin tekemättä, mikä taas ei oo kovin fiksua.

Ohjaaja anto meille kohtaukset näytelmästä, joka piti opetella parin kanssa. Sitten oma tulkinta tekstistä esitettiin koko ryhmälle. Mie en muistanu vuorosanoja, koska olin opetellu niitä vaan edellisen illan ja aamupäivän ennen tunnin alkamista. Lisäks en saanu yhtään mietittyy vuorosanoa, kun koko ajan joku oli kuiskaaassa. Kohtauksen tekemisestä ei tullu mitään, ku en muistanu vuorosanoja. Monet teki uuelleen, mutta me ei, koska en halunnu yrittää, koska se ois ollu turhaa ilman vuorosanojen osaamista.

Mahatus omasta näkövinkkelistä

Teksti oli eräästä Shakespearin näytelmästä. Joittenki vuorosanojen opettelu on ollu hankalaa, koska ne on osattava sanasta sanaan runomitan säilymiseks. Sanavalinnat ja järjestykset on niin hankalia ja meinaa mennä ikä ja terveys niitä opetellessa. Jotenki teksti on ärsyttävän teennäisen kuullosta. 

Tänään oiski suunnitelmissa opetella ne vuorosanat ulkoo, koska niitä ei tosiaan oo paljoo. Lisäks ois tarkotus suunnitella treeniohjelma tänään tai viimestään huomenna. Voisin alkaa aamulenkin lisäks juoksemaan illallaki enemmän aerobisemmin ku aamulla. Lihaksista haluaisin eniten näkyväks vatsalihakset, mutta muuten haluisin olla siro ja voimakas, koska ite en ainakaan pidä lihaksikkaita naisia viehättävinä.

Mutta nyt tekstin treenaamisen pariin.

Ens kertaan!