Moikkulimoikkuliiii

Long time no a c b

Vihreet siamilaiset hullunlehmäntautia sairastavat
lehmät ei valitettavasti voittanu pukukilpailuu...

Kyllä. Tässä taas nähdään tää miun ahkeruus :D Kaks tekstiä lokakuulta. Mut anyway enemmä ku yks.

Viime viikolla alotettiin meiän proggiksen ohjaajan kanssa ja tunnelmat on hyvin jännät. Siinä missä meiän ihan ensimmäinen opettaja oli tunneharjotusten ystävä, ni nyt ollaan tehty paljon fyysistä. Aivan mahtavaa! Oon nimittäin henkilökohtasesti näyttelijänä vähän sellanen, että tukeudun liikaa sanoihin ja puheeseen yleensä ja näin ollen kaikki fysiikka on ollu aivan toissijaista. 

Viikko 43

Maanantaina meillä oli aikidoa ja tiistaina tanssia (yleensä se on ollu perjantaisin). Maanantaina tehtiin aikidossa enemmän teatterille tyypillisiä ratkasuja tekemisen suhteen, eli harjoteltiin näyttäviä taistelukohtauksia, mitkä ei oikeesti tunnu miltään. Kaikenlaisia uusia kikkoja, mikä oli tosi siistiä!

Tiistaina tanssissa muun muassa tehtiin sellanen siisti rullailujuttu, missä ihmiset pyöri tiiviisti kylkikylessä maata myöten ja niitten päällä oli aina joku matkustamassa. Se oli kans tosi kivaa! :))

Täsä miee, ihan ite. Suutarin lapsella oli kengät
T: Puusepän tytät P.S. Sporttiset miehet ottakkee yhteyttä

Keskiviikkona piti alotella uuen opettajan kanssa, mut sen sijaan siivottiin rekvisiittavarastoo ja osallistuttiin muitten tunneille. Koska urheilutalon alakerta remontoitiin homeen takia, niin nyt meiän varasto sit muutti paikkaa. Rekvisiittavastaavana otin sitten vetovastuun tästä toiminnasta. Yhteistyö tosin hieman rakoili, koska kaikki ei ollu paikalla alotuksessa, joten alkovat sitten niskottelemaan, koska kuvittelivat miun pompottavan niitä. Rakensin hienon hyllyn erä- ja luonto-opasopettajan avustuksella. Sain jo osittain täytettyä varastoa, mutta tavote ois saaha kaikki rekvisiitta pois tieltä yläkerrasta. Jossain vaiheessa :D

Torstaina uus opettaja tuli meiän näytelmätekstin kanssa. Jännitti. Oisin toivonu, et se ois ollu Leea Klemolan näytelmä "Kokkola". Ekan opettajan kanssa meillä oli se viimesissä harjotuksissa. Valitettavasti edellä mainittua näytelmää ei otettu, vaan tän vuoden proggis on Emilia Pöyhösen Leipäjonoballadi. Ekalla lukukerralla en oikein lämmenny sille, mut toinen lukukerta perjantaina jo vähän lämmitti sydäntä. Kyllä tää täst!

TT <3

Lauantaina vein teatterikaverit kotikonnuilleni ja kerroin heille siirtäneeni muutossa pari vaatekaappia omin avuin makuuhuoneesta toiseen. On alkanut ilmestyä huolestusta siitä, mikä on miun oikee sukupuoli tän ja hyllyn rakentelun jälkeen :D Hauska reissu kaiken kaikkiaan, vaikka viikonloput oon koittanu pitää omana aikana vaan itelleni. H:n kanssakki tuntuu, et oon päässy jollekki uuelle tasolle tässä meiän välisessä kaverisuhteessa. Jotenki tuntuu, että se vetää minuu magneetin lailla puoleensa.

Tällä viikolla alotin viikkovastaavana (eli meiän urkan siivous). M lopetti aika alussa, R lopetti syyslomalla ja nyt E lopettaa tällä viikolla. Koska R lopetti syyslomalla, oon hoitanu velvollisuuteni yksin. Harmittaa, kun porukkaa tippuu pois, mut toisaalta tosi hyvä, jos huomaa ettei tää oo se miun juttu tai tää ei oo se miun tän hetken juttu. Koska tää toiminta miun mielestä tarvii 100% sitoutumisen niin fyysisesti ku henkisestikki. Se on joko mukana tai sit ei ja se päätös on kuitenkin tärkee koko ryhmän kannalta. 

Tää viikko ollaan tehty fyysisiä harjotteita. Oon niin ilonen ku tunnen, että tätä asiaa mie en vielä hallihe ja tää on kuitenki kiinnostava. Jotenki alkaa havahtuu siihen, että vaikka tuntee tietävänsä paljon ni siitä huolimatta näkee konkreettisesti sen, että enhän mie oikeesti tiiä ku jonku murto-osan asioista.

Tänään aloin vetämään improja koululla. Hankaluutta tietysti luo se, että en osaa olla opettaja ja en välttämättä nää sitä, että tää tapa ei toimi tän ihmisen kanssa. Mut harjotusta kaikille, myös miulle. Ite en impronnu tällä kertaa. Jos sitä sais sit improo ajoiks ens viikon klubilla :) Asiasta puheen ollen pitänee lähteä suunnittelemaan improa ja lukemaan näytelmää huomista varten. TOIVOTTAVASTI saan ajoiks kirjotettuu piakkoin uuellee ;D

Vi ses!

Lomater-vei-si-ä

Long time no see

Aamulenkin perinteinen reitti. Ja maisema.

En oo kirjotellu pitkään aikaan. Mietin, että keksin jonku kivan tekosyyn, jolla saisin säälipisteet hyvillä perusteluilla, mutta ajattelin olla ennemmin rehellinen. Oon nyt viimeaikoina ollu tosi laiska tän blogin suhteen. Miulla ois aina jossain välissä ollu rakosia kirjotella, mut teinpä ennemmi jotaki muuta. Nyt tässä parin viikon kuulumiset kiinni, ni ei ihan mustaa aukkoo jää, sikäli ku ens kerralla taas palailen kirjottelun pariin..

Viikko 40

Meni viimesenä viikkona näty perusteissa. Esitettiin tiistaina meiän monologit koulun klubi-illassa. Oisin laittanu siitä tänne pätkän, mutta en saanu editoitua sitä äänen kanssa ja kuva oli tosi rakeine, koska kamera ei ollu mitään parasta mahollista laatua kaukaa kuvaamiseen.

Media-assitentin opinnot suorittaneena ajelin pariin monologiin äänet ja sen vuoks esiinnyin sitte monologi-illan toisiksviimesenä.

Viikon teemana oli tunteet, joten käytiin joissakin tilanteissa aika syvissä vesissä. Torstai-iltapäivällä saatiin sitten henkilökohtanen palaute.

Aamulenkkeilyä sadesäässä

Opettaja sano, että mie oon tosi monipuolinen kaiken tekniikan (äänilaitteiden ym.) kanssa ja se on hyvä. Ja monipuolinen näyttelijänäki. Miun pitkä harrastuneisuus näkuu ja mie oon kuulema tosi taitava. Miun ongelma vaan on se, että ajattelen liikaa ja kyseenalastan. Osaan sen tehä jo tosi hyvin, joten miun pitäs harjotella enemmän heittäytymään ilman sen suurempaa ajatusta. Koska usein tulee epäilys koko hommaan ja sitä kautta tulee estot päälle. Jos pystysin heittäytymään, ni miulla ois valtava määrä työkaluja käytettävissä. 

Lisäks miun pitäs opetella puhumaan uuelleen. Miun voimakas Pohjois-Karjalan murre haittaa kaikkee tekstin tekemistä kun se tulee niin voimakkaasti läpi. Tai siis siviilissä voi puhuu miten vaa, mut pitäs opetella puhumaan sitte näytelmäteksteihin ihan uuella tavalla. Sano, että puoleen vuoteen pitäis onnistuu.

Nätti syksy, värit ja valot ja kaikki. Asuntolan ikkunasta.

Sano, että oon tosi ahkera ja se näkyy. Lisäks miulla on hyvä draamantaju, sillee, et tietää millon on hyvä pitää tauko ymym. Mie oon perfektionisti, mut sitä pitäis rajottaa. Toimii jossain kohissa, mut ei aina.

Lisäks se opettaja sano, että miun persoonassa on kaikki työkalut olla hyvä ja se ei nähny kouluunkaan pääsemistä epätodennäkösenä. JEEJEEJEE!! :D Tärkein on nyt se heittäytyminen. Ja murre!

Viikko 41

Meni elokuvakurssin merkeissä ja tää kyseinen kurssi kesti viikon. Viikon päätteeks sitte kuvattiin filmille jotaki ja saatiin loppupäivästä nähä se materiaali, mitä oltiin saatu aikaan. Oli tosi kummaa kattoo itteensä. En oo jotenki koskaan tottunu omaan ääneni sillä tavalla ulkopuolisen korvin kuultuna, enkä oo oikein järin tykänny kattoo omaa tekemistänikään. en takia oli jotenki rentouttavaa, toimin muitten ihmisten parina (eli muut teki kohtausta ja mie olin se toinen henkilö siinä), ni nähä ittensä kerta toisensa jälkeen uuellee ja uuellee. Tottu siihen, millanen on. Myöski oli tosi kiva nähä ittensä kuvattuna, koska konkreettisesti näki, että missä on parantamisen varaa.

Opettaja sano, että yleensä se suoritus on hyvä, ku näkee ittensä ja on itestä sellanen olo, että tuo oli hyvä.

Meitä moitittiin itsekurista. Meille ollaan aiemmin oltu jotenki lepsuja. Annettu olla vaan, eikä meitä oo sillä tavalla piiskattu, ni tää oli jotenki hassua kuunnella :D Ahkeruus, ahkeruus, ahkeruus. Siinä kolme tärkeintä asiaa. Pitää ottaa paljon enemmän tosissaan tää homma, ku mitä nyt otetaan. Joten miunki pitäs nyt sitte lopettaa tää ruikutus ja ajatella asiat tarkkaan. Vaikka henkilökohtasta palautetta saadessa miulle sanottiin, että miun suunta on selvä, että minne mie tahon. Ja se on hyvä jos se näkyy.

Kotitien syksyset puut

Jotenki tällä kurssilla oli paljon enemmän negatiivisesti virittyny tunnelma ku aiemmi. Jotenki luokkatilanteessa oli tosi negatiivinen fiilis yleensä ja varsinki siitä opettajasta, mut kahen kesken ku se anto palautetta, ni se vaikutti paljon pehmeemmälle ku aiemmi. En tiiä mikä se oli, ehkä luokan yleinen levottomuus rassas opettajaa.

Se kerto meille sellasen jutun, että jos ei näkis mitään kehittämisen mahollisuuksia ja antas rakentavaa kritiikkiä, ni sillo ei ois toivoo. Jos joku tulis vaa kehumaan siun työtä ja sanos, että "mukavalta näyttää", eikä antas mitään muuta, ni sillo voi unohtaa koko homman. Toivo on menetetty. 

Tuli sit myöhemmin ajateltuna omasta hlökohtasesta palautteesta sit vähän sellanen fiilis, että näkeekö se opettaja minuu sitte kuitenkaan tekemässä tätä hommaa? Sano vaan pari mukavaa sanaa ja mie sinisilmäsenä söin koko syötin? :D Kokonaisuuessaan viime viikon suuren kritiikkimäärän perusteella meissä on vielä toivoa. Pitäs vaa ite alkaa tekemään jotaki tällasia kuvauksellisia juttuja, ni vois kehittyy.

Viikko 42

Ah LOMA! Tätä on ootettu! Tai toisaalta ei. Oon tällä hetkellä yksin kotona, ku kaikki miun perheestä on kuka missäki huitelemassa. Torstaina aattelin sisarusten kanssa lähtee käymään jossaki ja huomisen päivän aikaan pitäs suunnitella, että mitä me sitte tosiaan tehtäs yhessä.

Normaali siisteystaso masterbedroomissa

Asuntolaelämässä on puolensa. Mie kaipaan lomaa siks, koska tiiän, että saan olla hiljasuuessa. Jotenki tuolla asuntolalla on niin kamalan levotonta koko ajan, että öisin saa levättyy, mutta muuten on jotenki sellanen olo, että pitäs koko ajan olla vouhottamassa jotaki ja ei mitenkää jaksas koko ajan säheltää kaikkee. Siks useimmiten oonki omassa huoneessa itekseni, enkä jaksa kommunikoia. Vaikka ois kuinka hiljaa, ni seinät on paperia ja tuuletuskanavista kaikuu meiän ryhmän kovaäänisimpien ja riehakkaimpien ihmisten huuto ja suoranainen älämölö. Oon isosta perheestä, joten tottunu kaikkeen mekkalaan ja oon aika kovaääninen itekki, mutta viimesen neljän vuuen aikana kotoa pois asuessa sisälle on kasvanu jonkinlainen rauha. Ei jaksa enää riehuu ja mellastaa tai jauhaa paskaa. Jotenki mukavampi olla ihan iisisti ja puhuu sillon ku on oikeesti asiaa ja sillonki suoraan, ni ei sitte tarvii arvailla, että mitähän tuo nyt tarkotti-

Oon siis nautiskellu hiljasuuesta ja samalla sitte siivoillu täällä kotosalla, ku ei muutakaan oo ollu. Tänään kävin hammaslääkärissä ja sain ajan viisaudenhampaan kirurgiseen poistoon. Suuhun sattuu jo valmiiks, mutta oon oottanu kohta kymmenen vuotta, että ne puhkeis ja lähtis pois. Mielenkiintosta tosin on se, että kun on tää leikkaus, ni verenpaine ei saa pariin päivään nousta. Joten saunominen ja raju fyysinen rasitus jääki sitte muille päiville. Jännää on jo valmiiks, ku meiän proggiksen harkat on sillo täyessä vauhissa, ni miten onnistuu. Mut oman terveyden ehoilla aina mennään ;)

Tuleva viikko ja odotukset:

Maisemia kotipihan lähettyviltä

Meillä siis on maanantaina aikido ja tiistaina tanssia. Keskiviikosta alkaaki sitte reenailu tän meiän tämänvuotisen proggiksen merkeissä. Uutta, jännää ja tosi mielenkiintosta. Aijai. En oo oikein koskaan rakentanu mitään roolia sillä tavalla, että oisin sen historiaa miettiny tai luonu itelleni henkisesti päähäni jonkilaisen hahmon, mitä sitte esitän. Uus ja mielenkiintonen lähestymitapa. Itelle ku aina on ollu se, että ku on aito, rehellinen ja elää tässä hetkessä tän homman kanssa, ni kaikki sujuu hyvin. Mutta näemmepä jatkossa, että kuinka käy.

Ens vikkoon. Nyt koneet kiinni ja lepoa, lepoa, lepoa. Että jaksaa ens viikolla olla ahkera, ahkera, ahkera.. :)

P.s. Ilmeisesti penikkatauti on ottanu miut kouriinsa ja muutamassa viikossa jalat onki sitte mukavasti kipeytyny. Oon Terveysliikunnan opettajan ohjeistuksella aina saunailtoina käyny järvessä aina muutamia minuutteja kerrallaan seisomassa. Tän viikon oon siis suosiolla lenkkeilemättä. Mutta huomenna ois tarkotus mennä salille ottamaan pyörällä hikeä pintaan, ettei ihan veltostu tän lomaviikon aikana ;)