Savu hälvenee

Leipäjonoballadin jälkeiset tunnelmat

Polvet mustelmilla ja turpeessa

Viime kerran kirjottelusta onki jo tovi. Ensi-ilta oli lauantaina 18.1., sit oli kolmen päivän vapaat ja sen jälkeen oli esityksiä 22-28.1. joka päivä (poikkeuksena lauantai 25, millon oli kaks esitystä samana päivänä). Keväällä vedetään leipäjonoballadilla mahdollisesti jonkinlainen kiertue, mutta asiasta ei oo tarkempaa tietoo. Eilen illalla oli viimenen esitys, jonka aikana meinasin hajota monta kertaa, koska tiesin sen olevan vika kerta ku oltiin meiän ohjaajan kanssa porukassa tän esityksen kanssa.

Maagiset pakkasmaisemat hiihtäessä

Joka esitystä ennen vedettiin kunnon lämpät ja sen ansiosta penikkataudin perkelekki tuli takasin kuvioihin. Ykski päivä salissa juostessa kaaduin, ku jalat petti alta. Innoissani oon kuitenki ollu siitä, että järvellä on teräsjäät ja lunta sen verran, et pääsee ees jonnekki hiihtämään. Talven ekat sivakoinnit tosin vetelin keposessa kirkkaassa säässä -25 asteen pakkasessa ja paria päivää myöhemmin pilvisessä säässä -10 asteen pakkasessa. Muutamia railoja näky ja se vähän jännitti, mut auton tekemistä jäljistä päätellen ei ollu syytä huoleen, et jäihin putoaisin. Jäänaskaleitten ostaminen saattaa kuiteki olla ostoslistan kärjessä, ihan vain varmuuden varalta.

Vanhat kunnon rossignolin romut

Joskus aikasemmin puhuin jostakin lukosta, mikä on miun sisällä ja estää tekemästä asioita. Tässä parin viikon aikana saamani palautteen ja oman kokemisen perusteella saatoin jopa aukasta lukon, mitä en estojen havaitsemista pidemmälle osannu tulkita. Ongelma oli siinä, että olin jotenki eristäny itteni kahteen eri osaan: kyseenalastava/ajatteleva minää ja toimivaan minä. Eli toisin sanoen oon kattonu ja spekuloinu omaa toimintaani enemmän itteni ulkopuolisena henkilönä, ku yhtenä kokonaisuutena. Jotenki nyt oon tullu läsnäolevaks. Oon alkanu uskoo siihen, että mie pystyn tekemään tätä ja taistelutahto alkaa tulla takasin. Lisäks oon saavuttanu jotaki, mitä oon vuosikaudet miettiny: miten näyttelijät pystyy itkemään lavalla. En kerro, kuinka siinä onnistuin, mutta oon tosi tyytyväinen siihen, että oon löytäny itessäni reitin päästä siihen tunnetilaan.

Minä ja R leivottiin sunnuntaina väliajalle pullaa

Anne Rautiaisen kaikki fyysiset harjotteet ja muut tuntu jotenki omalta. Tuntuu, että nyt oon jotenki enemmän tietosempi miun kropasta kun mitä koskaan aikasemmin. Jotenki ymmärtää nyt paremmin sen, että oon yks kokonaisuus, lihaa ja verta. Vielä kun sais elämänhallintaan peruspilareiks hyvin nukutut yöt, terveellisesti syömisen ja säännöllisen liikunnan. Jännittävää on myös huomata oma kehittymisensä vasta tän puristuksen jälkeen.

Näyttelijän työ on loputonta oppimista: aina on uus kulma, mistä kattoo asioita. Lisäks aina saavutetun tavotteen jälkeen selviää useempi asia, mitä tavotella seuraavaks. Kyse on kuitenki perimmäisesti vaan siitä, oonko mie ite valmis oppimaan lisää ja hyväksymään sen, etten koskaan oo täydellisen valmis.

Juoni tiivistyy

Elämme aikoja

Kuva ensimmäisen aamulenkin jälkeen

Nyt ollaan tultu siihen vaiheeseen tän väsymisen kanssa, että kämppiksen lainauksessa hieman sulahtanu kauha (edelleen käyttökelponen) saa veren kiehahtamaan. Tää on se hetki, mitä on vähän ehkä pelännykki: pienet asiat kasvaa isoiks. Lisäks hieman alkaa ärsyttämään ihmisten avuliaisuus. Eihän ne mitään pahaa sillä auttamisella tarkota, tulee vaan väsyneenä sellanen olo, että "enkö muka tätäkään asiaa pysty ulkopuolisen mielestä hoitamaan ilman apua".Tää koulussa kokoaikanen asuminen stressaa, ku en pysty rentoutumaan

Ollaan siis joka päivä tiistaista tähän päivään alotettu aamusta ja oltu pitkälle iltaan. Pisin päivä oli keskiviikko, millon aamulla oli 9.30-12 kohtausharkkoja, 12-16.15 läpimeno ja palautetta, 19.30-22.30 tekniikkaporukan miitti ja valopöydän ohjelmointia. Tosi rankka päivä, onneks nukuin parin tunnin päikkärit ennen illan vetoa, muuten oisin ollu ihan kuoleman kielissä. Muutenki meillä on ollu koulua aamusta iltaan ja illalla on ollu pakko hoitaa puutteelliset asiat seuraavalle päivälle. 

Alotin nyt uuelleen syömään magnesiumii suonenvetoihin, lisäks oon alkanu syyä rautaa huimaukseen ja väsymykseen, venyttelen vähintään kahesti viikkoon fyssarin ohjeitten mukasesti + teen astmatestejä varten PEF-mittauksia ja oon alkanu käyä kävellen aamulenkillä. Kohti tervettä elämää!! Lisäks käytiin eilen K:n kanssa Reijolassa kävellen kaupassa. Oikein terapeuttinen lenkki, sai päästää vähän höyryjä ja aggressioita pihalle kävelyyn purkamalla. Yölläki nukutti ihan mukavasti, mut aamulla oli naama, aamulenkinki jälkeen vielä, ihan superturvoksissa.

Kuva Reijolan S-Marketissa ja SportstTrackerin tiedot lenkistä

Tämän aamuinen turvonnut naamani

Minuu huolettaa kamalasti. Mie oon hukannu sisäsen soturini tätä hommaa kohtaan ja nyt vaan harhailen henkisesti jossain tuolla pimeydessä. En oikein saa taistelutahtoo, liekkii/poltetta tähän hommaan niin, että painasin jollain superkovalla energialla eteenpäin, lähinnä läpimenoissa. Lisäks havahun aivan liian usein miettimästä jotaki todella epäolennaista liittyen johonki muuhun, ku kohtaukseen, mitä oon tekemässä. Argh. Suurin pelko ehkä kuitenki tällä hetkellä on se, että entä jos käykin nii, että pääsisin tekemään tätä ammatikseni ja sitte kaikki hyvä katoaa? Tarkotan siis sitä, että harrastuksena teatterista on saanu niin paljon ja se on toiminu henkireikänä koulukiireitten ja muun elämän ohella ja sen parissa on kasvanu tosi paljon. Entä jos se työelämä meniski niin, että joutuu tekemään rooleja, joitten takana ei oikein seiso ja "tää nyt on vähän tällästä", koska on pakko saaha leipää pöytään? Tää seilaus ja ajelehtiminen jatkuu hetken, mutta nyt pitänee keskittyä tähän proggikseen ja sen juttuihin. 

Loppujen lopuks kuitenki kaikki tulokset, mitä saa aikaan, riippuu ihan itestä. Jos mie en oo valmis ite tekemään riittävää (ja sitä mihin oikeesti pystyn) määrää työtä asioitten eteen, ni ei kukaan muukaan tee niitä miun puolesta. Joskus tosi paljon turhauttaa, ku mie tiiän tän, mut en löyä itestäni sitä tietä sinne, mistä sais kaivettuu en puuttuvan osan tähän taistelun palettiin.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Marras-Joulu-Tammi

7.11.2013-7.1.2014

Joululoman viimestä vuorokautta viedään. On harmittanu tosi paljon, että on jääny tää blogin kirjottaminen aika hunningolle: toisaalta pidän itteeni edelleen itsekurittomana, mut toisaalta oon antanu tän itelleni anteeks, koska on ollu tosi rankkaa.

Neulomissaldoa kuukauden ajalta

Kaks viimesintä kuukautta on kyllä ollu tosi kiireisiä ja henkisesti ja fyysisesti tosi raskaita. Koulun jälkeen on yleensä tosi väsyny, enkä oo oikein jaksanu tehäkkään mitään. Jotenki rentoutuminen on ollu tosi hankalaa sen takia, ku on fyysisesti koululla koko ajan, koska asuu just asuntolassa. Siks oonki pyrkiny olemaan kaikki viikonloput pois koululta, koska kotona oleminen on jotenki paljon rentouttavampaa. Oon yrittäny alkaa lukemaan, mut en jotenki oo vieläkään saanu sitä samaa vanhaa innostusta takasin. Lukemisen sijaan viimekertasen blogipäivityksen jälkeen addiktoiduin neulomis
een ja teinki kolmet villasukat ja kahet lapaset ennen joululomaa. Kaikki annoin joululahjaks paitsi lapasista pienimmät, jotka taian kuitenki pitää ite.

Suomen talvi 2014: ei lunta, ei pakkasta

Samoihin aikoihin ku lopettelin blogin viimeks, menin tutkituttamaan selkäni ja jalkani lääkärillä ja penikkatautihan se oli. Loppu juokseminen samantien. Juostessa tuntu ku lihakset repeäis ihan kohta ja pelkkä viien minuutin hyppiminen paikallaan sai jalat huutamaan kivusta, enkä kärsiny enää kunnolla kävellä. Lääkäri siis passitti miut fysioterapeutille, joka anto erilaisia venyttelyohjeita: pakarat ja reidet on molemminpuolin niin jumissa ettei oo ihme, että on selkäkipuja. Vaikka ostinki tuossa aikoja sitten uuet pohjalliset intersportista, oli fyssari sitä mieltä, että pitäis käyä ihan ammattilaisella hommaamassa kalliimmat pohjalliset. Lisäks masentaa tää synkkä ja pimeä talvi: ei oo lunta ni ei
pääse ees hiihtämään. Ennen jouluu oli yhen viikon kunnon pakkaset ja vähän lunta, jouluun ne suli jo pois. Hiihto ois just sellasta, mitä mie voisin nyt tehä. Ihanan monipuolista ja ei rasita liikaa jalkoja.

Ahkera oppilas sairastaa lomalla: ääni hävis melkein kokonaan

Roolijakoki saatiin. Sain saman roolin, mitä oon tehny demoissaki. Haastava homma oli jotenki se, että harjotuskaudella tein asioita "vähän sinnepäin" mikä oli ihan hiton typerä homma. Tai siis siinä mielessä, että jotenki ajattelin panostavani asioihin enemmän sit, ku saan sen roolini. Mutta mutta, töitä on tehty. Ykski päivä käytiin kolmee peräkkäistä kohtausta tosi monta kertaa läpi ja aloin turhautuu, ku miun näyttelijäntyössä mitään ei tapahu. Miun rooli on osittain kertojarooli, joka tekee siitä tosi haastavan. Ohjaajan mielestä olin aivan liian neutraali ja minuu ärsyttää, ku miusta ei tunnu miltään. Miks ikinä ikinä ikinä kuvittelin, että ittensä kovettaminen ois hyvä juttu? Nyt en osaa heittää miun kilpiä pois ja oon vaan ihan metikössä itteni kanssa :D Mutta ei syytä huoleen, nyt ku koulu taas jatkuu ja meilllä on kaks viikkoo intensiivistä treeniä enskaan + tässä on joululoman saanu sulatella tätä juttua, ni kyllä tää menee! Turhautuminen ja kipuilu asioitten kanssa on pidemmän päälle kuitenki hyvä juttu, koska sillon tietää kehittyneensä tai kehittyvänsä. Roolihenkilöstä itsestään en kerro enempää.

J:n villasukat valmistuu kovaa tahtia telkkarin ääressä
asuntolan 3.krs yleisessä oleskelutilassa

Marraskuussa arvottiin jokainen toisillemme salaiset ystävät: piti antaa ystävälle joululahja, jonka arvo on maksimissaan viis euroo ja mielellään ite tehty. Jokainen kirjotti lappuun oman nimen ja jonkun sanan helpottamaan, jos ihminen ei tienny toisesta mitään. Sain arvonnassa J:n, joka oli kirjottanu sanaks pinkki. Eka meinasin neuloo sille lapaset, mut huomasin ettei sillä oo villasukkia, joten neuloin sellaset. Monet arvas tietenki, mikä miun lahja on, koska neuloin kaikkee koko ajan, mutta arvaukset siitä, kenelle ne tein, meni aina mönkään :D Joka oli tosi hauskaa, koska se herätti lahjojen jakotilaisuudessa ahaa-elämyksiä yhelle jos toiselle. Ite sain A-M:lta lahjaks lahjakortin, jolla se leikkaa miun hiukset ilmasiks ja sen lisäks kaks suklaapatukkaa. Lahjan arvo on enemmän ku viis euroo, mut tosi arvostettava juttu, koska hiusten leikkaaminen on nykyään niin hiton kallista ammattilaisilla. Ja amatöörithän ei miun hiuksia leikkaa :D Mut ei sitä koskaan tiiä, jos mieli muuttuski..

Ensi-iltabileisiin ois kanssa tarkotus tehä niin, että arvotaan taas salaiset ystävät. Annetaan taas se lahja ja sen lisäks pitää pitää sille ihmiselle puhe. Ois ollu tosi kiva saaha se ihminen tietoon jo aiemmin, koska ois voinu joululoman säätää sitä puhetta. Toisaalta kahessaki viikossa kerkee puheen tehä ja toisekseen loma on ollu loma, eikä puheenkirjotusstressiä. Vaikka loma on menny ens kesän työhakemuksia kirjotellessa...

Joulukuun alku ja asuntolahuoneiston näköalat 

Joulukuun alussa selvis TeaK:in pääsykoetehtävät. Tanssin ilosta, koska ei ollu enää tässä vaiheessa sitä tanssisooloo. Se oli aivan valtavan epävarmuuden lähde, joka taas oli aika huono kombinaatio siihen nähen, että jännittää niin perhanasti jo muutenki. Tanssisoolo: laulat itsesanoittamasi säkeistön mahdollisesti jo olemassa olevaan melodiaan ja tanssit samalla... NäTy:ynki ois tavote hakea, siellä ei kuitenkaa oo ennakkotehtäviä. Joka oli aika jännä yllätys.. Mutta innolla ootan ja oon tosi kiitollinen, ku nää koulut ei oo päällekkäin pääsykokeineen. Oon hieman harkinnu opettajanki ammattia, mut pikkulinnut on ollu myös sitä mieltä, että teatteri-ilmasunohjaaja vois olla kanssa miulle tosi otollinen ammatinvalinta. Siskolta tosin kuulin, että iskä on vähän pettyny tähän miun uravalintaan :D "Vois olla vaikka matkaoppaana ja tienata itelleen rahaa, eikä tehä tuollasta". En ootakkaa taidealalla pääsääntösesti rikastuvani. Kunhan elättäsin itteni ja perheeni ja jos sitä rahaa sattuski tulemaan enemmän, ni ei se haittaa, mut se ei oo päämäärä tai oletusarvo.

Oon nyt joululoman lomaillu. En oo tehny yksinkertasesti mitään järkevää (työhakemuksia lukuunottamatta), katellu leffoja ja alottanu uusia villasukkia mutta neki on nyt vähän jääny sivuseikaks. Unirytmitki oon saanu oivasti sekasin: tässä nytki valvon, vaikka fiksummat nukkuis jo. Mut nää kerkee ratkoo kuntoon heti enstöiks koulun taas alettuu... Oon tässä lomalla myös miettiny tuota stand uppia, että tekiskö siitä itelleen "ammatin" tai ylipäätään jatkasko keikkailuu enemmänki... Mut en oo tullu mihinkään tulokseen.

Puoliltaöin tähtisädetikkuja! Kuvaajana H <3

Uus vuos meni H:n kanssa. Se miulle vähän marmatti (tiiän, että luet tän :DD), etten oo siitä paljoo kirjotellu tänne. Juu en :D Jokatapauksessa. Vuosi vaihtu Savonlinnassa. Sitä voi tavallaan pitää merkkinä jostaki: oon jotenki kuvitellu, että se mitä tapahtuu uuen vuuen aattona, kuvastaa tiivistetysti sitä mitä ens vuonna tapahtuu. Tehtiin tinoja ja viskasin omani siihen ämpäriin. Sehän meni tuhannen p*llun päreiks. Eräs vanha mies oli sitä mieltä, että se on merkki siitä, että jotaki hajoaa moneen suuntaan. Mitähän se lie on.. Lisäks näin uuen vuuen aattoyönä (yö ennen raketteja) unta, että mie menin naimisiin ja miun sisko meni naimisiin.. Jännä juttu, pitää heti kattoo unikirja ku pääsee takas opistolle. H:ki oli nähny unta siitä, et meen naimisiin. Mut kummanki unessa oli eri mies :D Saa nähä, että mikä tänki merkitys oli..

7.-17.1. välinen aika menee täysin treeneihin viikonloppuineen. 18.-28.1. menee esityksien parissa ja samalla alkaa uus kurssi ja uus ohjaaja. Jännittävää. Tää meiän proggiksen ohjaaja on kuitenki tullu aika tärkeeks tässä. Ja se on tuplamaisteri! Eipä kovin monella oo ollu opistotasolla tai ylipäätään niin koulutettuu ohjaajaa :D Jännittävää tulee olemaan seki, ku on oikeesti kuukauen koulussa. Tunnelma voi vähän kiristyy, mut onneks ja toivottavasti nähään huomenna ja tiistaina toisemme hyvin levänneinä. Se on tärkeintä.

Toivottavasti on aikaa ja voimaa palailla tänne mahollisimman pian. Ollaan kuulolla!


LEIPÄJONOBALLADI Facebookissa