Long time no see
|
Aamulenkin perinteinen reitti. Ja maisema. |
En oo kirjotellu pitkään aikaan. Mietin, että keksin jonku
kivan tekosyyn, jolla saisin säälipisteet hyvillä perusteluilla, mutta
ajattelin olla ennemmin rehellinen. Oon nyt viimeaikoina ollu tosi laiska tän
blogin suhteen. Miulla ois aina jossain välissä ollu rakosia kirjotella, mut
teinpä ennemmi jotaki muuta. Nyt tässä parin viikon kuulumiset kiinni, ni ei
ihan mustaa aukkoo jää, sikäli ku ens kerralla taas palailen kirjottelun
pariin..
Viikko 40
Meni viimesenä viikkona näty perusteissa. Esitettiin
tiistaina meiän monologit koulun klubi-illassa. Oisin laittanu siitä tänne
pätkän, mutta en saanu editoitua sitä äänen kanssa ja kuva oli tosi rakeine,
koska kamera ei ollu mitään parasta mahollista laatua kaukaa kuvaamiseen.
Media-assitentin opinnot suorittaneena ajelin pariin
monologiin äänet ja sen vuoks esiinnyin sitte monologi-illan toisiksviimesenä.
Viikon teemana oli tunteet, joten käytiin joissakin
tilanteissa aika syvissä vesissä. Torstai-iltapäivällä saatiin sitten
henkilökohtanen palaute.
|
Aamulenkkeilyä sadesäässä |
Opettaja sano, että mie oon tosi monipuolinen kaiken tekniikan (äänilaitteiden ym.) kanssa ja se on hyvä. Ja monipuolinen näyttelijänäki. Miun pitkä harrastuneisuus näkuu ja mie oon kuulema tosi taitava. Miun ongelma vaan on se, että ajattelen liikaa ja kyseenalastan. Osaan sen tehä jo tosi hyvin, joten miun pitäs harjotella enemmän heittäytymään ilman sen suurempaa ajatusta. Koska usein tulee epäilys koko hommaan ja sitä kautta tulee estot päälle. Jos pystysin heittäytymään, ni miulla ois valtava määrä työkaluja käytettävissä.
Lisäks miun pitäs opetella puhumaan uuelleen. Miun voimakas Pohjois-Karjalan murre haittaa kaikkee tekstin tekemistä kun se tulee niin voimakkaasti läpi. Tai siis siviilissä voi puhuu miten vaa, mut pitäs opetella puhumaan sitte näytelmäteksteihin ihan uuella tavalla. Sano, että puoleen vuoteen pitäis onnistuu.
|
Nätti syksy, värit ja valot ja kaikki. Asuntolan ikkunasta. |
Sano, että oon tosi ahkera ja se näkyy. Lisäks miulla on hyvä draamantaju, sillee, et tietää millon on hyvä pitää tauko ymym. Mie oon perfektionisti, mut sitä pitäis rajottaa. Toimii jossain kohissa, mut ei aina.
Lisäks se opettaja sano, että miun persoonassa on kaikki työkalut olla hyvä ja se ei nähny kouluunkaan pääsemistä epätodennäkösenä. JEEJEEJEE!! :D Tärkein on nyt se heittäytyminen. Ja murre!
Viikko 41
Meni elokuvakurssin merkeissä ja tää kyseinen kurssi kesti viikon. Viikon päätteeks sitte kuvattiin filmille jotaki ja saatiin loppupäivästä nähä se materiaali, mitä oltiin saatu aikaan. Oli tosi kummaa kattoo itteensä. En oo jotenki koskaan tottunu omaan ääneni sillä tavalla ulkopuolisen korvin kuultuna, enkä oo oikein järin tykänny kattoo omaa tekemistänikään. en takia oli jotenki rentouttavaa, toimin muitten ihmisten parina (eli muut teki kohtausta ja mie olin se toinen henkilö siinä), ni nähä ittensä kerta toisensa jälkeen uuellee ja uuellee. Tottu siihen, millanen on. Myöski oli tosi kiva nähä ittensä kuvattuna, koska konkreettisesti näki, että missä on parantamisen varaa.
Opettaja sano, että yleensä se suoritus on hyvä, ku näkee ittensä ja on itestä sellanen olo, että tuo oli hyvä.
Meitä moitittiin itsekurista. Meille ollaan aiemmin oltu jotenki lepsuja. Annettu olla vaan, eikä meitä oo sillä tavalla piiskattu, ni tää oli jotenki hassua kuunnella :D Ahkeruus, ahkeruus, ahkeruus. Siinä kolme tärkeintä asiaa. Pitää ottaa paljon enemmän tosissaan tää homma, ku mitä nyt otetaan. Joten miunki pitäs nyt sitte lopettaa tää ruikutus ja ajatella asiat tarkkaan. Vaikka henkilökohtasta palautetta saadessa miulle sanottiin, että miun suunta on selvä, että minne mie tahon. Ja se on hyvä jos se näkyy.
|
Kotitien syksyset puut |
Jotenki tällä kurssilla oli paljon enemmän negatiivisesti virittyny tunnelma ku aiemmi. Jotenki luokkatilanteessa oli tosi negatiivinen fiilis yleensä ja varsinki siitä opettajasta, mut kahen kesken ku se anto palautetta, ni se vaikutti paljon pehmeemmälle ku aiemmi. En tiiä mikä se oli, ehkä luokan yleinen levottomuus rassas opettajaa.
Se kerto meille sellasen jutun, että jos ei näkis mitään kehittämisen mahollisuuksia ja antas rakentavaa kritiikkiä, ni sillo ei ois toivoo. Jos joku tulis vaa kehumaan siun työtä ja sanos, että "mukavalta näyttää", eikä antas mitään muuta, ni sillo voi unohtaa koko homman. Toivo on menetetty.
Tuli sit myöhemmin ajateltuna omasta hlökohtasesta palautteesta sit vähän sellanen fiilis, että näkeekö se opettaja minuu sitte kuitenkaan tekemässä tätä hommaa? Sano vaan pari mukavaa sanaa ja mie sinisilmäsenä söin koko syötin? :D Kokonaisuuessaan viime viikon suuren kritiikkimäärän perusteella meissä on vielä toivoa. Pitäs vaa ite alkaa tekemään jotaki tällasia kuvauksellisia juttuja, ni vois kehittyy.
Viikko 42
Ah LOMA! Tätä on ootettu! Tai toisaalta ei. Oon tällä hetkellä yksin kotona, ku kaikki miun perheestä on kuka missäki huitelemassa. Torstaina aattelin sisarusten kanssa lähtee käymään jossaki ja huomisen päivän aikaan pitäs suunnitella, että mitä me sitte tosiaan tehtäs yhessä.
|
Normaali siisteystaso masterbedroomissa |
Asuntolaelämässä on puolensa. Mie kaipaan lomaa siks, koska tiiän, että saan olla hiljasuuessa. Jotenki tuolla asuntolalla on niin kamalan levotonta koko ajan, että öisin saa levättyy, mutta muuten on jotenki sellanen olo, että pitäs koko ajan olla vouhottamassa jotaki ja ei mitenkää jaksas koko ajan säheltää kaikkee. Siks useimmiten oonki omassa huoneessa itekseni, enkä jaksa kommunikoia. Vaikka ois kuinka hiljaa, ni seinät on paperia ja tuuletuskanavista kaikuu meiän ryhmän kovaäänisimpien ja riehakkaimpien ihmisten huuto ja suoranainen älämölö. Oon isosta perheestä, joten tottunu kaikkeen mekkalaan ja oon aika kovaääninen itekki, mutta viimesen neljän vuuen aikana kotoa pois asuessa sisälle on kasvanu jonkinlainen rauha. Ei jaksa enää riehuu ja mellastaa tai jauhaa paskaa. Jotenki mukavampi olla ihan iisisti ja puhuu sillon ku on oikeesti asiaa ja sillonki suoraan, ni ei sitte tarvii arvailla, että mitähän tuo nyt tarkotti-
Oon siis nautiskellu hiljasuuesta ja samalla sitte siivoillu täällä kotosalla, ku ei muutakaan oo ollu. Tänään kävin hammaslääkärissä ja sain ajan viisaudenhampaan kirurgiseen poistoon. Suuhun sattuu jo valmiiks, mutta oon oottanu kohta kymmenen vuotta, että ne puhkeis ja lähtis pois. Mielenkiintosta tosin on se, että kun on tää leikkaus, ni verenpaine ei saa pariin päivään nousta. Joten saunominen ja raju fyysinen rasitus jääki sitte muille päiville. Jännää on jo valmiiks, ku meiän proggiksen harkat on sillo täyessä vauhissa, ni miten onnistuu. Mut oman terveyden ehoilla aina mennään ;)
Tuleva viikko ja odotukset:
|
Maisemia kotipihan lähettyviltä |
Meillä siis on maanantaina aikido ja tiistaina tanssia. Keskiviikosta alkaaki sitte reenailu tän meiän tämänvuotisen proggiksen merkeissä. Uutta, jännää ja tosi mielenkiintosta. Aijai. En oo oikein koskaan rakentanu mitään roolia sillä tavalla, että oisin sen historiaa miettiny tai luonu itelleni henkisesti päähäni jonkilaisen hahmon, mitä sitte esitän. Uus ja mielenkiintonen lähestymitapa. Itelle ku aina on ollu se, että ku on aito, rehellinen ja elää tässä hetkessä tän homman kanssa, ni kaikki sujuu hyvin. Mutta näemmepä jatkossa, että kuinka käy.
Ens vikkoon. Nyt koneet kiinni ja lepoa, lepoa, lepoa. Että jaksaa ens viikolla olla ahkera, ahkera, ahkera.. :)
P.s. Ilmeisesti penikkatauti on ottanu miut kouriinsa ja muutamassa viikossa jalat onki sitte mukavasti kipeytyny. Oon Terveysliikunnan opettajan ohjeistuksella aina saunailtoina käyny järvessä aina muutamia minuutteja kerrallaan seisomassa. Tän viikon oon siis suosiolla lenkkeilemättä. Mutta huomenna ois tarkotus mennä salille ottamaan pyörällä hikeä pintaan, ettei ihan veltostu tän lomaviikon aikana ;)