It's hard out here

Lyhärikurssi

Ah ihanaa uus auto!! Vaan 30tkm ajettu!

Viikon verran oltiin lyhärikurssilla Outokummussa. Oltiin koulun kautta näyttelemässä Markku Pölösen käsikirjottamaa ja Outokummun Ammattiopiston toteuttamaa lyhytelokuvaa. Nimiä yms mahollisesti luvassa sitten, kun ensi-ilta on takana päin :) Ajettiin joka päivä Niittylahti-Outokumpu väliä ja tuntu hienolta ajaa uuenkarheella pakettiautolla! Jotenki oli hassua olla ihan eri roolissa omassa vanhassa koulussa. Mikään ei ollu muuttunu, ainoo vaan et opiskelijoita ei enää tunne :D

Menin kysymään ohjaajalta, että pitääkö miun puhuu murteella vai kirjakielellä (kun vuorosanat oli osittain kirjotettu miesie -muotoon). Se sanooki, että ois kiva jos vetäsin ne Tampereen murteella. Auts. En tiiä, että oliko siinä jonkinlainen näpäytys miulle siitä, että menin "kyselemään tyhmiä" enkä vaan tehny vai oliko kyseessä haaste täysin eri murteeseen sen takia, ku on muutenki ollu ongelmia oman murteen kuulumisessa neutraalien repliikkien läpi. Repliikkien kääntämisessä autto sukulaisten ja tuttavien lisäks mansenaattori.

Vartijan vetimet takaapäin. T lukee tauolla.
 Tuntuu, että kaikki lukee paljon kirjoja.
Paitsi mie. Mie neulon.
Ja kirjotan aina sillon tällön.

Voin kertoo, että haastetta oli valtavasti puheen kanssa, koska Pohjois-Karjalan murre painottuu enemmän suun taakse ja kielen takaosan ja kitalaen yhteistyöhön. Konsonantteja tuplataan ja sanat on tasapaksuja - neliskanttinen pyörä kuvais murretta mielikuvana parhaiten. Tampereen murteessa taas paino on enemmän huulilla ja suun etuosassa. Kieli on huomattavasti rennompi ja sanat keveitä tässä murteessa. Sanojen ensimmäinen tavu on painotettuna, loppu nielastaan, sanat mielikuvana tuntu "kaatuvan lopussa turvalleen". Jotenki tuntu mahottomalta tehtävältä ottaa se vastaan, mut tein sen tosi mielelläni; jotenki ois hienoo osata puhuu eri murteita nii, että vois kuullostaa natiivilta.

Piinallista oli osittain se, että joutu tosi kauan oottamaan omaa vuoroa. Esimerkiks mie ootin kaks ekaa päivää neljästä, että pääsisin kameran eteen ja sit oma osuus kesti yhteensä kuvauksineen ehkä tunnin puoltoista. Näytteleminen kameran eessä oli vaikeeta. Jännitti pirusti ja olin iha kala kuivalla maalla koko homman suhteen. Monta kertaa tuntu siltä, että joku otto meni pilalle just miun urpoilun takia (tyyliin kompastuin johonki kulisseissa ja äänet siitä tallentu väärään paikkaan) :D Lisäks oli kyllä sellanen olo, enkä ees usko et oisin väärässä, että en ollu ohjaajalle mieleen. Tai jotenkin miulle ei oo ongelma se, että se ei miusta pidä. Jotenki oli vaan työlästä tehä kun aisti, että se ei pidä siitä mitä mie teen ja yrität siinä sitte vielä tehä :D Harmillista. Harmittaa. Mut tää on oppia. Yks meiän luokkalainen tyttö osas hommansa paremmin ku hyvin, koska se on tehny aikasemmin kameran kanssa hommia. Tuohonki varmaan harjaantuis, jos tekis enemmän. Ja tässä vaiheessa tosi vaikee mennä vertailemaan, että kumpi ois oma juttu: elokuva vai teatteri.

"Camilla" heittäyty hankalaks, ni pistin sen pakettiin

Oon jonki verran viime aikoina miettiny musiikin tekemistä ja mahollisesti musiikkivideon kuvaamista, mut voi olla että tää jää enemmän ajatustasolle. Tainno mistäs sen koskaan tietää ;) Tän kurssin parissa painiskellaan tuonne huhtikuuhun saakka. Sitten herra vastuuopettaja pitää muutaman viikon koulua samaan aikaan ku on pääsykokeet kouluihin ja 17.5 tää koulu ois taputeltu.

Miten aika juoksee näin nopeesti? En käsitä ollenkaa. Tää on taas tää, että herää just loppumetreillä siihen, että jos oisin aiemmin antanu mennä tän asian suhteen, ni kuinka pitkällä sitä olis. Mut sit taas tullaan siihen, että en mie noita asioita oo tehny aiemmin, ku en oo ollu aiemmin niihin valmis. Ja kaikki menee oikein, kaikella on tarkotus ja syy. Vaikka joskus tuntuu, että miten tää on niin hankalaa ja ei toimi ja tähän tuhraantuu turhaan aikaa. Sitte ku kattoo jonki ajan kuluttua taaksepäin ni ymmärtää, että miks ei ollu valmis. Kuitenki oon tyytyväinen kaikkeen hyvään ja huonoon, mitä on ollu ja tulee olemaan, koska niitten avulla on kuitenki aina siinä missä on ja siitä pisteestä päätyy aina seuraavaan oikeeseen pisteeseen. Kun sen koko kuvan vaan jaksais muistaa ja yrittäis nähä.

Maanantaina alko haku yliopistoihin ja amkkeihin. Mie oon niin hukassa. Ainoo, että sen opolla käydessä opin, et miun kannattaa hakee ennemmin ylioppilastodistuksella, koska siitä saa jo ihan mukavat pisteet pääsykokeisiin mennessä :) Jonkinlainen haisu on siitä, että mihin haen, mut koulujen järjestys hakutoivelistalla on vähän kyseenalanen, sitä mietiskelen huomenissa.

En oo vieläkään kunnolla saanu ajoiks ennakkotehtävien tekoa. Oon aikatauluistani myöhässä verrattuna aiempiin vuosiin, mut luotan tavallaan siihen viimehetken paniikkiin, minkä kautta saa sitte jonkinlaisen alitajusen boostin ja siten luotuu jotaki hyvää. On miulla siis ranskalaisin viivoin jotakin ylhäällä, mitä ajattelin kirjotella, mutta valmiita tuotoksia taitaa olla yks neljästä. Loppuloman painin tehtävien parissa, perjantaina ois viimestään tarkotus laittaa kirje postiin ja toivoo, et se ehtii ajoissa perille :) Tää on niin jännittävää!

Jotenki kamala hinku pois Itä-Suomesta. Mie oon nähny tän, mie oon aina asunu täällä. Uskon, että joskus mahollisesti saatan palatakki takas, mut nyt on päästävä kattelemaan maisemia muualta. Puhaltaa tulta sammuviin hiiliin.